Etelä-Beirutin lähiöt

Otimme taksin, ja lähdimme etsimään sodan runtelemia alueita. Muistoksi saimme ottaa valokuvia ja jutella ihmisten kanssa. Alun varautuneisuuden jälkeen kaikki olivat yllättävän avoimia ja auttavaisia, ja kertoivat mielellään sodasta ja kommentoivat poliittista tilannetta. Tuhoutuneiden kotikasojen keskellä jälleenrakennus on jo käynnissä. Emme nähneet yhtä ainutta poliisia, sotilasta tai YK:n rekkaa.

Beirut 8.-10.9.2006

No, me mentiin sitten kuitenkin. Emme voineet vastustaa kiusausta. Lähdimme tyttöporukassa, koska kaikki pojat olivat lukeneet FCO:n ja suurlähetystöjen nettisivuja ja ottaneet matkustuskieltosuosituksen tosissaan. Eli Fleur, Kat ja mä otettiin teemaksi Charlien Enkelit ja tavoitteena kokeilla mahdollisimman montaa eri kulkuvälinettä matkan aikana. Lista on vakuuttava:

Bussi

Kuumailmapallo

Maailmanpyörä

Kummitusjuna

Vuoristorata

Ja outo psykedeelinen lentoapina..

Olimme siis ainoat asiakkaat huvipuistossa johtuen juuri päättyneen sodan turistikadosta ja saimme erikoiskohtelua monessa paikassa. Söimme jumalaista ruokaa kalaravintolassa, käyskentelimme illalla cornichea pitkin meren rannalla ja tietenkin polttelimme vesipiippua ja joimme kahvia jonka pitää kuulemma olla ”mustaa kuin helvetti, vahvaa kuin kuolema ja makeaa kuin rakkaus”

Fiilis Beirutissa oli rento, johtuen osaksi ihmiskadosta. Huolimatta lukuisista poliisi- ja sotilaspartioista kaupungin keskustassa huomasi miksi paikkaa on kutsuttu Lähi-idän Rivieraksi; kalliita ostoskatuja, hienoja ravintoloita, ranskalaista arkkitehtuuria ja laittautuneita ihmisiä kalliissa autoissa. Hip’n happening..

Kruunasimme toisen matkapäivän ostamalla uikkarit ja menemällä päiväksi St.Georgen jahtiklubille uimaan. Paikka pidettiin auki koko sodan ajan, ja se ilmeisesti toimi jonkinlaisena henkisenä pakopaikkana hyvin toimeentuleville. Vietimme siis kaksi ekaa päivää ihanaa rantalomaa, mutta emme tulleet Libanoniin sen vuoksi.

V.M

Koti

ukkeleita lähistöllä.
olkkari
keittiö

Vihdoin. Muutama viherkasvi vielä niin voila!jeee!

V.M.

Mä

Okei, kirjoitan nyt tämän itsekkään postin eli ”miltä musta tuntuu”. Itse jaksan harvemmin lukea näitä kenenkään muun blogeista, joten skipatkaa rauhassa.

Eli siis. Opettelin viime kesän aikana Suomessa syömään oikein, ravintoterapeutin avustuksella. Halusin saada asian kuntoon ennen kuin tulen tänne, koska uudessa ympäristössä stressitilanteita tulee herkemmin ja halusin että selviäisin niistä suuremmitta syömisongelmitta. Eli tällä hetkellä tutkin mitä ruokia täällä on ja mistä mitäkin saa. Asiaa helpottaa huomattavasti se että asun asunnossa ystävien kanssa, joten me kokataan yhdessä iltaisin ja ladataan jääkaappi täyteen hedelmiä, joita täällä on runsaasti saatavilla.

Branflakesit korvaavat rakkaan ruisleivän ja löydettiin kaurahiutaleita lähikaupasta. Tää kuulostaa varmaan takakireältä, mutta mielenrauhan vuoksi kiinnitän ruoka-asiaan ylimääräistä huomiota. Viime viikon taudin takia kiloja lähti muutama, ja myönnän että se tuntui kivalta jälkeenpäin. Mutta ruokahalu on onneksi palannut normaaliksi, ja tässä kuumuudessa ei tule syötyä kovin usein eikä kovin raskaasti. Kasvikset ovat paljon parempia kuin Pohjois-Euroopassa, ja ne ovat halpoja, joten vitamiininpuute ei uhkaa.

Täällä on runsaasti mehubaareja josta saa tuorepuristettuja mehuja, rasvatonta maitoa löytyy pienistäkin kaupoista ja ravintoloista saa paljon erilaisia kasvisruokia. Me ostetaan snäksiksi aina iso vesimeloni tai jättipersikoita, joten asunnossamme ei ole edes mitään sipsejä tai muuta baklavaa.. Eli epäterveelliset kiusaukset ovat minimissä, ainakin kotona ollessa.

Monet luokkakaverit asuvat paikallisissa perheissä, mutta en halunnut perhemajoitusta koska haluan itse olla vastuussa jääkaappini sisällöstä. Pieniä asioita, jotka tulevaisuudessa ovat toivottavasti vähemmän tärkeitä.

Kulttuurishokkia on tullut sen verran että olen välillä lietsonut itseni lähes raivon partaalle metsästäessäni pakokaasuhelteessä taksia yksin. Miehet huutelee, autot tööttäilee ja kun taksikuskit huomaa että olen toistaiseksi turisti nousee hinta moninkertaiseksi. No, tää kuulostaa rasittavammalta mitä on ja yleensä kaikki menee oikein hyvin ja kaikki ovat oikein auttavaisia varsinkin jos rupeaa puhumaan arabiaa, ja usein jäävät juttelemaan joksikin aikaa. Nämä ekat 2 viikkoa ovat olleet siis ne uuvuttavimmat, kun kaikki pienetkin asiat kuten ruokaostokset, taksimatkat, asunnonetsinnät ovat olleet henkisiä ponnistuksia. Nyt kun on tottunut ainakin lähiympäristöön voi jo relata ja alkaa nauttia elämästä.

Suunnittelemme parin päivän matkaa Lattakiaan uimarannoille, ja ehkä Aleppoon. Sen jälkeen on yliopistolla joku tasokoe, eli meidät jaetaan kahteen ryhmään kielitaidon perusteella; huonoon ja hyvään kai..heh.

Libanonin matkat on tällä hetkellä jäissä, eikä Iraniinkaan pääse junalla vielä, mutta toivottavasti kohta.

V.M.

Backgammonia ja vesimelonia eli asioiden nykyinen laita 30.8.2006

Viikon kuumehourailun ja yökkötaudin jälkeen olen takaisen pelissä mukana. Muutan omaan kotiin viikonloppuna, ja siihen asti meillä on oikein mukavat asumisjärjestelyt. Asun Neilin ja Petterin tilavassa kämpässä vielä siis muutaman päivän alueella nimeltä Muhajiriin, (tarkoittaa niitä Meccalaisia jotka muuttivat Medinaan Islamin alkuaikoina) ja ohjelmaan kuuluu käymistä eri valtion virastoissa hoitamassa erilaisia asioita liittyen asumislupaan, opiskeluun, asuntoon ym. (ne jotka ovat asuneet neuvostoliitossa tietävät millaisesta byrokratiasta puhun tässä). Josta tulikin jostain syystä mieleen, että Venezuelan presidentti Hugo Chavez on valtiovierailulla täällä, eli Venezuelan lippu liehuu jokaisessa lampputolpassa, ja me mietittiin että mistä on saatu näin nopeasti niin iso määrä niitä lippuja..?

Olemme myös tavanneet muita kurssikavereita ahkerasti illalla vanhassa kaupungissa ja kielen kannat alkaa kaikilla pikkuhiljaa löystyä eli vesipiipun, teen ja taksin tilaus hoituu!

Otsikkoon liittyen, Neil osti kalliin ja kauniin shakkilaudan jonka toisella puolella on backgammonlauta.
Lauta on helmiäistä ja mustaa lakattua puuta, käsityötä ja sitä varjellaan, eli nappuloita ei vedetä pitkin lautaa vaan ne nostetaan paikoilleen, eikä Neil ollut kovin innoissaan laudalta löytämästään tahmeasta vesimelonin siemenestä jonka olin vahingossa siihen jättänyt. Eli se lauta on kalleinta ja ehkä siisteitä mitä tästä kämpästä löytyy. Opeteltiin backgammonin säännöt ja pojat printtas pelin historian ja säännöt eri aikakausilta. (hohhoijaa..) Petter halusi tietenkin pelata keskiaikaisilla säännöillä, Neil oli fiilareissa kun se voitti mut pisteellä ja mun mielestä se on itse asiassa harvinaisen tylsä peli. Taidan jatkaa shakin opettelua, ja onhan noi pelikortit tossa..joo. Ei vaan, opettelen hallitsemaan b.g:n, kävelen ekaan kahvilaan ja pelaan!

Neil fantasioi Gouda-juustosta, ja mä siitä vesimelonista joka on tuolla jääkaapissa. Me mietitään välillä että mitäköhän tapahtuisi jos vuokraemäntä, Umm Ahmed (Ahmedin Äiti, emme tiedä hänen oikeaa nimeään), pienen pieni paksunilkkainen nainen tulisi tänne yhtäkkiä ja näkisi meidät suorittamassa alla olevassa kuvassa näkyvää epäjumalanpalvelusta… kun meidän lähimoskeijan mu’azzin (rukouskutsuja) ei ole mikään erityisen hyvä, se ei vaan anna kaikkeaan varsinkaan näin iltaisin.

Telkkarista tulee ihonvalkaisuvoide-mainos..”fair&lovely”..

Eli siis kotielämää, ruokaostoksia, pyykinpesua ja muuta aivojen lepuuttelua; jos voisin jotenkin välittää tän hyvän viban mikä täällä kämpässä vallitsee.. Koulu alkaa vasta kahden viikon päästä joten siihen asti pelaan lautapelejä, syön hedelmiä ja annan jonkun muun hoitaa torakat tuolla eteisessä. Tästä tulee hyvä vuosi.

V.M.

Hmm..

okei. en ole paivittanyt blogia, koska kadotin muistitikun jossa oli kaikkia kuvat ja kirjoittamani postit. eli.. yritan loytaa sen ja laittaa posteja tanne jalkijunassa.
oma asunto on loytynyt, ja paaosin hengailemme kaupungilla. Kulttuurishokki on laimentunut.

V.M.