Beirut 8.-10.9.2006

No, me mentiin sitten kuitenkin. Emme voineet vastustaa kiusausta. Lähdimme tyttöporukassa, koska kaikki pojat olivat lukeneet FCO:n ja suurlähetystöjen nettisivuja ja ottaneet matkustuskieltosuosituksen tosissaan. Eli Fleur, Kat ja mä otettiin teemaksi Charlien Enkelit ja tavoitteena kokeilla mahdollisimman montaa eri kulkuvälinettä matkan aikana. Lista on vakuuttava:

Bussi

Kuumailmapallo

Maailmanpyörä

Kummitusjuna

Vuoristorata

Ja outo psykedeelinen lentoapina..

Olimme siis ainoat asiakkaat huvipuistossa johtuen juuri päättyneen sodan turistikadosta ja saimme erikoiskohtelua monessa paikassa. Söimme jumalaista ruokaa kalaravintolassa, käyskentelimme illalla cornichea pitkin meren rannalla ja tietenkin polttelimme vesipiippua ja joimme kahvia jonka pitää kuulemma olla ”mustaa kuin helvetti, vahvaa kuin kuolema ja makeaa kuin rakkaus”

Fiilis Beirutissa oli rento, johtuen osaksi ihmiskadosta. Huolimatta lukuisista poliisi- ja sotilaspartioista kaupungin keskustassa huomasi miksi paikkaa on kutsuttu Lähi-idän Rivieraksi; kalliita ostoskatuja, hienoja ravintoloita, ranskalaista arkkitehtuuria ja laittautuneita ihmisiä kalliissa autoissa. Hip’n happening..

Kruunasimme toisen matkapäivän ostamalla uikkarit ja menemällä päiväksi St.Georgen jahtiklubille uimaan. Paikka pidettiin auki koko sodan ajan, ja se ilmeisesti toimi jonkinlaisena henkisenä pakopaikkana hyvin toimeentuleville. Vietimme siis kaksi ekaa päivää ihanaa rantalomaa, mutta emme tulleet Libanoniin sen vuoksi.

V.M